Syksyllä Suomessa testattava Mitsubishi i-EV tulee kiertämään Fortumin kanssa erinäisissä Suomen tapahtumissa, mm. SuomiAreena-tapahtumassa Porissa 15-17.7.:

“Mitsubishi iMiEV -kenttätestiauto saapuu Suomeen ensi syksynä, jolloin esittelemme sähköautoilun mahdollisuuksia yhdessä Fortumin kanssa suurimpien kaupunkien jälleenmyyjien luona Helsingissä, Oulussa, Vaasassa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa, Kouvolassa ja Porissa. Esimakua uudesta sähköautosta saa myös Fortumin osastolla SuomiAreena-tapahtumassa Porissa 15-17.7.2009, jossa auto on esillä ensimmäistä kertaa”, Mitsubishin maahantuojan, Vemic Auton, PR-päällikkö Pekka Koski summaa.

Eli Mitsu on aloittamassa vastaavaa yhteistyötä Suomessa, kuin mitä muissakin maissa on jo nähty. Kiinnostavaa tulee olemaan alkaako tämän myötä Suomessa myös pikalataus-infraratkaisuiden kehittely: näitä Mitsu on jo rakentanut TEPCO:n (Tokion sähköfirma) kanssa.

Mutta sähköauton ostajaa kiinnostaa kaikista eniten tämä tieto: Mitsubishi i-EV tulee myyntiin Suomessa keväällä 2011. Lue lisää…

Maailman ensimmäinen massatuotantoon päätynyt sähköauto Mitsubishi i-EV on nyt myynnissä Japanissa yrityksille ja yhteisöille hintaan 4,6 miljoonaa Jeniä, eli ~35 500 €. Hinta on kova, mutta Mitsubishi toivoo valtion tarjoamien tukien auttavan. Ja yrityksillä yleensä on parempi maksukyky. Siinä vaiheessa kun i-EV tulee saataville muissa länsimaissa, eli Mitsubishi toivoo pystyvänsä puolittamaan tämän hinnan 2010-luvun puolivälin tietämillä. Tarkoittaisiko tämä nyt 2013-2017? Lue lisää…

Tässäpä tämä Euro-versio Mitsubishin i-EV/MiEV autosta, jota tullaan myymään Euroopassa Peugeot Citroen PSA:n nimissä aikaisintaan ensi vuoden lopulla. Maksiminopeus 130 km/h ja ajokapasiteetti 145 km 16 kWh akustolla. Auton kokoa on kasvatettu, mutta kuten tarina kertoo: akkukapasiteetti on sama kuin aiemmassa. Valitettavasti. Lue lisää…

Mitsubishi esitteli Geneven autonäyttelyssä päivitetyn Sport AIR-version aiemmasta i MiEV Sport sähköautokonseptistaan. Kun uutta vertaa vanhaan niin huomaa muutosten olevan todella kosmeettisia, mitä nyt on 20 cm pidempi ja 12 cm korkeampi. Teknisiä tietojakin kun tiirailee niin enpä niistäkään löytänyt mitään uutta. Mukana roikotellaan edellisen konseptiversion pyörämoottoriratkaisua -jota en oikein usko saadun ratkaistuksi tässäkään versiossa; muutenhan siitä oltaisiin toitotettu. Kuten esimerkiksi Michelin teki omansa kohdalla. Lue lisää…

Mitsubishin maahantuoja Vemic Auto Oy Ab livautti oheisessa lehdistötiedotteessaan:

Suomessa [Mitsubishi i-EV] testiautot nähdään syksyllä 2009.

Eikä enempää tietoa sitten tippunut, mutta mennään nyt näillä. Vastaavasta testailusta pohjoismaissa (paitsi Islannissa) ei minulla ole tietoa, joten ainakin tällä saralla oltaisiin ottamassa kiinni muiden etumatkaa. Jos homma etenee hyvin, niin näitä voisi alkaa näkyä Vehon autokaupoissa jo ensi vuonna?

Mitsubishin strategiaan on aina kuulunut testien ohessa tehdä yhteistyötä paikallisten energiafirmojen kanssa pikalatauksen järjestämiseksi. Lieneeköhän Fortumiin siis jo oltu yhteydessä… Eli kaikkinensa hyvää kehitystä ja vauhdittaa myös latausmahdollisuuksien laajentumista.

Tällä hetkellä Japanissa ensi kesänä myyntiin tulevan i-EV:n hinnaksi on arvioitu ~20 600 € (27 400 USD), mutta Japanissa hintaa on tuettu 5 700 € (700 000 JPY). Suomessa hinta voi karata veroineen kaikkineen.

Viikonlopun Pariisin autonäyttelyn sähköautopaljastuksia odotellessa… Pohjoismaissa tapahtuu sähköautorintamalla. Mutta ei Suomessa. Joko nyt saa luvan kanssa olla kateellinen? Siis ilman että joku tulee sormi pystyssä vastaan toteamalla jotain kulunutta suomalaisesta taipumuksesta naapurikateuteen? Lue lisää mitä meillä ei tapahdu, mutta muualla kylläkin –> Lue lisää…

Mitsubishin i-EV (entinen MiEV) oli pitkään suosikkini ensimmäiseksi sähköautokseni. Etuina sillä on, että se tulee olemaan ensimmäinen massatuotettu sähköauto, kohtuuhintainen, 4-ovinen, moottoritiekykyinen… mutta: se ei pysty todelliseen 150 km miminiajokapasiteettiin. Tämä varmistui hissuksiin, auton hiipiessä lähemmäksi tuotantovaihettaan. Toisaalta minua harhautti japanilaisten inhottava tapa mitata ajokapasiteettia sähköautolle turhan suosiollisella tavalla: kaunistellen. Tämänhetkiset sähköautot häviävät polttomoottoriselle vain ajokapasiteetissa, erityisesti ajettaessa moottoritienopeuksilla ja sähkölaitteet päällä. Kaupunkiajossa taas ei ole ongelmia pärjätä vertailussa: tätä epäsuhtaa tasoitetaan mitä ihmeellisimmillä tavoilla mitata ajokapasiteetti.

Tästä huolimatta Mitsun i-EV on varmasti hieno ja ennen kaikkea tärkeä avaus sähköautomarkkinoille: vihdoinkin sähköautoja voi nähdä tien päällä autonäyttelyiden sijaan. Eikä se ole huono vaihtoehto sähköautoksi; se vain ei sovi minun tarpeisiini. Monelle muulle se on varmasti hyvä vaihtoehto. Jotain toivoa Mitsulla vielä on omallakin kohdallani, jos vain saavat aikaiseksi siitä mallin jossa on 20 kWh-tehoinen akusto. Aiemmassa prototyypissä tämä vaihtoehto jo oli…

Nyt siis sähköautolistan piikkipaikan otti Sähköautot -Nyt! hankkeen eCorolla, jonka farmarimallin tarjoamaan lisätilaan pitäisi pystyä asentamaan riittävästi akkuja 150 km+ todellisen ajokapasiteetin saavuttamiseksi. eCorollan kynnyskysymys tosin kuuluu näin: “Mihin hintaan?”

“Who Killed the Electric Car?”-dokumentin ohjaaja-käsikirjoittaja Chris Paine
on huhujen mukaan tekemässä dokumentillensa jatkoa. “Who Saved the Electric Car?”-työnimellä kulkevan dokumentin pääosaan on kaavailtu Teslaa (Tesla Roadster ja tuleva Whitestar) sekä General Motorsia (GM Volt-hybridi tulossa). Pääosaroolit jaetaan siis periamerikkalaisittain amerikkalaisten kesken, vaikka aihe on globaali. Pahimmillaan dokumentti saattaa siis peräti vääristellä totuutta. Ja syy on tämä: sähköautot on jo nyt pelastettu. Dokumentti voitaisiin siis ohjata jo nyt saatavilla olevalla materiaalilla, ei tarvitse odotella jenkkien omia sähkökansanautoja GM Volt tai Tesla Whitestaria. Lue miksi ja katsele aiheeseen liittyvää todistusaineistoa –> Lue lisää…

Koska tulevan Mitsubishin i-EV:n (entinen MiEV) ensimmäiset valmistuserät ovat äärimmäisen rajoittuneet, on Mitsu laittanut pystyyn jonotuslistan, briteille. Britit saavat autoja ennen manner-eurooppalaisia, brittien ajaessa autoa japanilaisten tapaan oikealta. Meille muille jakoon tulevista valmistuseristä täytynee yhtälailla rimpuilla, sillä tuotanto ei kasva sitä tahtia kuin markkina-alue. 2009 tuotantoluvut ovat 1000-2000 autoa. On siis hyvinkin mahdollista, että meitä suomalaisia kyykytetään tässä. Jopa siinä määrin, että i-EV hyökkää ensimmäisenä Tanskaan ja Ruotsiin: kehitteillä oleva sähköautoja tukeva infrastruktuuri luo imua. No jonkinlaista valoa sentään on näköpiirissä koto-Suomen suhteen, sillä Lue lisää…

Monet sähköautonvalmistajat ilmoittavat tuleville autoillensa tavoiteajokapasiteetit, ts. kuinka monta kilometriä auton odotetaan kulkevan latauksella. Yleensä nämä tavoitteet on myös saavutettu, mutta viime aikoina epäselvyydet ovat lisääntyneet. Ensisijainen syy on tarkentuneet ajokapasiteetin mittaustavat, toissijainen on valmistajien into lyödä pöytään parhaimman kapasiteetin omaava malli. Todellisuudessa tavoitetut ajokapasiteetit ovat siis tupanneet olemaan optimistisia ja niitä on jouduttu hilaamaan alaspäin.

Ensimmäisenä tämän on kokenut Mitsubishin i MiEV, josta jo kerroin aikaisemmin. Paljastuessaan asia on autonvalmistajalle vähintäänkin nolo. Nyttemmin ilmoitettu ajokapasiteetti on tippunut ennestään, sillä viimeisin ajokapasiteetti on 80 mailia (130 km) aikaisemman 100 mailin sijaan. Jos tällainen auto päätyy markkinoille, en edes harkitse sen ostamista. Sama koskee muitakin malleja, jotka eivät yllä asettamiini rajoihin. Näistä yksi oli vähintään 150 km olosuhteista riippumaton ajokapasiteetti. Mielestäni tämä ei ole kohtuutonta; auton täytyy vastata tarpeita.

Norjalainen Th!nk on reagoinut tähän ajokapasiteettien ilmoitustapojen turbulenssiin ja rehdisti ilmoittaa Th!nk Cityn kulkevan:

  • Range IEC* 170km (summer tires, heater off)
  • Range FUDS** 180km (summer tires, heater off)
  • Range EU UDC*** 203km
  * European standard for calculating range of electrical cars
** American standard for calculating range of electrical cars
*** Range during city driving only
 

Nämäkin ovat hyvin suuntaa antavia, sillä ne eivät suoraan kerro miten pitkälle autolla voin ajaa Suomen olosuhteissa. Näitä ovat maantieajo talvella: 100 km/h lämmitys päällä ja kesällä: 120 km/h ilmastointi päällä. Kaupunki tai taajama ajo-olosuhteet ovat tässä yhdentekeviä, koska niissa ajokapasiteetti on helppo tavoittaa (hidasta ajoa ja paljon regeneratiivista jarrutusta). Jos siis tiedän auton pystyvän yhtäjaksoisessa maantieajossa kesällä ja talvella vähintään 150 km matkaan niin se tulee pääsemään sähköautolistalleni. Odotettavissa siis on listalta pudotuksia jo sinne päässeille autoille sitä mukaan kun tarkempaa tietoa saan.

Tämä voisi siis olla mahdollista. Riippuen ovatko oikeat tahot asiasta hereillä, tarpeeksi hyvin informoituja ja tarttuvat toimeen.

Treehugger raportoi Mitsun tarkentaneen i MiEV:a koskevia strategioitaan. Oheisesta kuvasta voi nähdä, että auton tuominen Eurooppaan testattavaksi voisi olla mahdollista vielä tämän vuoden aikana. Testaaminen tapahtuisi mitä ilmeisimmin yhteistyössä paikallisten sähköyhtiöiden kanssa. Nyt olisi jollakulla nohevalla kansalaisvaikuttajalla hyvä sauma (Sähköautot.fi?) lobata asiaa energiayhtiöiden suuntaan, joissa Suomella on omistusosuuksia. Kyseinen taho pääsisi samalla yhteiskunnan näköalapaikalle (ellei siellä jo ole). Sinne hakeutuminen olisi mielekästä sähköautojen verohelpotusten ym. muiden tukien ajamisen kannalta.

Tämä olisi signaali ko. autonvalmistajalle paikallisen sähköautomarkkinamme kypsyneisyydestä ja parantaisi mahdollisuutta saada autoa tänne eurooppalaisten etunenässä. Jukka painotti meillä olevan jo tarvittava sähköautojen latausinfra pystyssä: lämmitystolppina. Tälläkin voisi Suomen erityislaatuisuutta korostaa. Samalla voisi lykätä vaikkapa pöydänkulmalta hankkeen kyselytuloksia, jolla voi osoittaa ihmisten olevan hyvin valmistautuneita sähköauto-ostoksille. Ja loppukaneettina lyödä puukkoa kylkiluiden väliin, että jos autoja ei kuulu niin täällä ollaan itsekin niitä jo tekemässä…

Katseeni kääntyy näköjään aina Sähköauto 2.0 hankkeen ihmisiin, mutta miksipä ei? Se on mielestäni ainoa uskottava kokoelma alan asiantuntijoita Suomessa, joka pyrkii edistämään sähköautojen saapumista Suomeen.

Tuossa aiemmin tulin maininneeksi, että ihan vielä ei ole selvää miten olosuhteet (ajotapa, sisälämmitys jne) vaikuttavat sähköautojen ajomatkoihin. En pitänyt sitä isonakaan asiana, sillä jos minulle luvataan auton kulkevan 160 km niin senhän uskon sen myös kulkevan! Ei se ole niin.

Viimeisin testiajo Mitsubishin i MiEV-autolla nimittäin antoi vain 60 mailia luvatun 100 mailin sijaan (~160 km). Autossa oli toki ilmastointi päällä, mutta 40 % vähäisempi ajomatka vaikuttaa kyllä hurjalta erolta. 100 mailia olisi saavutettavissa “ihanteellisissa oloissa” , eli kuulemma ilman ilmastointia. Vähän alkaa pelottaa mitä muuta tuo “ihanteellinen” tarkoittaa? Tasaisia teitä ilman energiaa syöviä mäkiä, myötätuulta? i MiEV:ssa on tosin erillinen Eco-niminen ajomoodi/ajovaihde, joka repivää ja tehoa syövää ajotapaa rajoittamalla parantaa ajomatkaa. Tämän lisäksi myös jarruenergiaa keräävä regeneratiivinen jarrujärjestelmä ym. autoa keventävät ratkaisut auttavat. Mutta silti toivoisi autosta löytyvän enemmän pelivaraa erityisesti akun osalta, sillä se kaikista konkreeteimmin asettaa rajat auton ajomatkalle. Muilla ratkaisuilla voidaan hienosäätää, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos akuston pelivara on vähäinen niin nuo olosuhteet näyttäisivät pääsevän vaikuttamaan turhankin paljon. Nyt toivonkin siis, että autoa tullaan tarjoamaan vähintään 20 kWh akustolla. Siis toisin kuin aiemmin ajattelin sen vain parantavan autoa nyt pidän sitä välttämättömänä. Muussa tapauksessa se ei tule enää sijoittumaan sähköautolistalle. Jos Sähköautot.fi kyselyssä ohimennen esitetty arvio akuston hinnoista (50 lisäkm = 2500 €) pitää paikkansa, niin ko. isommalla akulla auton pitäisi edelleenkin mennä alle 20 000 € kipurajan. Jatkan siis toiveikasta unelmointia…

Mitsubishin viimeisin kehitysversio i MiEV-mallista kulkee nyt 160 km per lataus, ks. uutinen. Tämä saatiin aikaan mm. uudella moottorilla ja keventämällä autoa. Uutinen ei sinänsä vaikuta järisyttävältä, sillä tämä maksimatka oli tiedossa jo aiemmin.

Kiinnostavan uutisesta tekee kuitenkin se, että nyt ajomatka saatiin aikaan kehitysversiolla, jossa on 16 kWh akut. Aiemmin 160 km ajomatka olisi tavoitettu vain tehokkaammilla 20 kWh akuilla. Voisiko siis tämän uuden kehitysversion ajomatka kasvaa jonnekin 200 km hujakoille 20 kWh akuilla? Ja onko tämä kehitysversio se setti, joka päätyy tuotantoon vai tuo aikaisempi? Entä saadaanko tuotantoautoon suuremman kapasiteetin 20 kWh akut?

Toivottavasti tämä uusi kehitysversio ei aiheuta luvatusta 2009 tuotantoaikataulusta lipsumista… Kyseisen kehitysversion testijakson pitäisi onneksi päättyä sopivasti tuotannon aloitusajankohdan aikoihin: maaliskuu 2009. 2009 tuotantoluvut ovat 1000-2000 autoa. Voimme saada autoa heti seuraavana vuonna 2010 Eurooppaan, riippuen kuinka nopeasti tuotantoa voidaan kasvattaa. Ja toivottavasti heti oikeanpuoleiseen liikenteeseen soveltuvana, toisin kuin Subarun R1e-mallia.
Näiden spekulaatioiden toteutuessa i MiEV jättää tämänhetkiset sähköautolistan haastajansa entistäkin kauemmaksi.

Tein erillisen sivun sähköautolistaukselleni ja se löytyy täältä: http://sahkoautoilija.wordpress.com/sahkoautolista/

Mitsun i MiEV on “yllättäen” paalupaikalla. Näpertelin kriteeristöä tarkemmaksi ja hain alkuperäiset lähdelinkit (huh huh mikä homma). Seuraavana vuorossa varmaankin Subarun R1e… pysykää kuulolla.

My Electric Car blogin innoittamana alan keräämään itselleni listaa sähköautoehdokkaista, joita pidän todennäköisinä menestyjinä ja joilla näen mahdollisuuksia saapua myös Suomen markkinoille. Pian. Asetan keulille heti kättelyssä jo kehumani Mitsubishin i MiEV:n. Miksi? Minulla on näppituntuma sen olevan ensimmäisten Suomeen saapuvien sähköautojen joukossa, sillä:

  1. Saapuu Eurooppaan 2009,
  2. Mitsubishi pystyy tuottamaan sen verran isoja volyymeja, että luulisi niistä muutama tännekin saatavan,
  3. Se on jo täydessä tuotannossa ja myynnissä Jaappanissa,
  4. se on edullinen: hinta on 12 000 € luokkaa (ei paha),
  5. se on 5-ovinen,
  6. se yltää 120 km/h nopeuteen (mikä ei ole ollenkaan yleistä sähköautoissa),
  7. sillä on ruuhka-Suomeen riittävä ajoetäisyys yhdellä latauksella: 160 km ja
  8. myönnettäköön vielä, että muotoilukaan ei ole sieltä pahimmasta päästä.

Okei, on asioita jotka minua arveluttavat Mitsu i MiEV:n kohdalla. Nimittäin miten se reagoi Suomen oloihin? Mitä teiden suolaus tekee hieno-teknisille ominaisuuksille? Entä kuinka paljon 160 km ajoetäisyys tippuu talven lipsuvissa ja sisälämmitystä edellyttävissä keleissä (lämmitys imee sähköä!)? Mutta tämä onkin se ainoa tekijä ja mainittakoon että kilpailijoilla on vielä paljon enemmän “mutta”-tekijöitä selvitettävänään.

Preferoin seuraavien kriteerien mukaan:

    1. minä vuonna auto tulee varmuudella Eurooppaan ja todennäköisemmin siten myös Suomeen,
    2. on mahdollista tuottaa nopeasti massatuotantona,
    3. missä vaiheessa kehitystä auto on piirrustuspöydältä kuluttajien ajettavaksi,
    4. hintaluokka on “järkevä” suhteessa auton toimintakykyyn,
    5. pystyy vähintään 120 km/h huippunopeuteen ja
    6. ajomatka yhdellä latauksella vähintään 150 km ympäri vuoden.

      Kehitän kriteeristöä sitä mukaa kuin huomaan tarpeelliseksi. En lähde näitä painottamaan, mutta nopea saatavuus on ratkaisevaa, sitten hinta, toimintakyky jne. Ehkä viimeisimpänä kriteerinä on sitten vaakakupissa saanko oman iPod-soittimeni ladattua ko. autossa. :)

      Kaikki suorituskyvyltään rajoittuneet, kuten NEV-autot tai “oudot” kuten 3-pöyräinen Xebra jäävät kättelyssä listaamatta. Samoin kalliit Übercoolit ja pienien valmistuserien superautot kuten Tesla Roadsterit ovat toiveunia listalleni. Hybridit pääsevät listalleni vain, jos ne pystyvät vähintään 150 km latauksella ympäri vuoden. Tikullakaan en koske vety- tai biodiesel- mukamas ekoautoihin. Seula on tiukka. Niin idealisti en ole, että suostuisin tinkimään auton käytön perustarpeista (doh, miksi muuten sitä hankkisin). Tai taipuisin joihinkin hassuttelukonsepteihin kuten oheinen Aptera. Turha onkaan, koska nämä eivät Suomen markkinoille saavu. Pienestä kansakunnasta ei löydy tarpeeksi hassuttelijoita/idealisteja, jotta markkina syntyisi ja hassuja autoja kannattaisi tuoda.