EMS09: Electric Motorshow Messut 2009 osa1
marraskuu 12, 2009
Taas on ehtinyt vettä virrata Tammerkoskessa ja sähköautoista unelmoivan blogissa on ollut hiljaista. No unelmat elävät yhä, olkoonkin että edelleen niiden toteutuminen on n. 2-3 vuoden päässä. Sähköauton kyllä saa jos pystyy maksamaan ylimääräistä ja tyytymään rajoittuneeseen ajokapasiteettiin. Eli homma on yhä luokassa “herrojen huvit”.
Kantavuutta unelmien toteutumiselle kuitenkin tuo isojen autonvalmistajien loppuvuonna tarjoilemat sähköauto-uutiset. Sähköauto löytyy nyt kutakuinkin kaikkien valmistajien suunnitelmista ja suunnitelmien lisäksi on niiden taakse lyöty sopivasti massia (esim. 125 milj.€, 1,6 miljardia$). Eli kun rahaa on laitettu hommaan kiinni, niin jotain tulostakin valmistajat odottavat saavansa: autoja myyntiin.
Linjaan jatkossa oman sähköautolistani entistä tiukemmin autoihin, jotka todella ovat tulossa Suomeen. Maailmanlaajuisesti suunnitteilla olevien sähköautomallien määrän ollessa nyt todella suuri, alkaa näiden arvuuttelu ja seuraaminen käydä työlääksi. Tämän lisäksi tällaisia listoja löytyy jo muualtakin netistä, esim. Plug In America -järjestön jatkuvasti päivittyvää listausta suosittelen lämpimästi.
Mutta asiaan, eli viimeviikkoiseen Pixoi:n Helsingissä järjestämiin Electric Motor Show-sähköautomessuihin. Lue lisää…
Zap! Zap-X Crossover
huhtikuu 8, 2008
Uskottavien sähköautonvalmistajien lista on lyhyt. Lista käy todella niukaksi jos keskitytään vain uusiin valmistajiin, joista tähän mennessä vain Tesla Motors (Roadster) ja Th!nk (City) ovat pystyneet valmistamaan
täysin oman sähköauton. Lopuilla on vielä auton valmistuskuntoon saattamiseen matkaa tai ne ovat vaporware-tyyppisiä huijauksia. Näitä huijauksia on aiemmin paljastunut erityisesti konversio-strategialla liikkeellä olevista valmistajista, mutta tyhjää on pystytty kauppaamaan muillakin keinoilla. Zap! on kunnostautunut tällä saralla, kuten asian on Wired-lehti raportoinut ja tyhjentävästi perannut. Kyseinen artikkeli kannattaa lukea. Lue lisää alta –> Lue lisää…