Sähkövesiskootterit ja -mönkijät

helmikuu 12, 2008


Aiemmin jo haikailin sähköisten mopoautojen perään, mutta muutkin pienemmän kokoiset polttomoottori-kulkuneuvot kääntyvät nopeasti sähköversioiksi. Esimerkiksi sähköskootteria tehdään jo. Voisiko kuitenkin jotain tehdä myös näille luonnonrauhanpilaajille: vesiskootteri ja mönkijä?

Vaikka veden ja sähkön yhdistäminen ei ensikuulemalta herätä luottamusta, niin sähköveneitä ollaan ihan tosissaan kehittämässä. Etuna vesillä liikuttaessa on autoilua vähäisempi kitka, joten vähemmänkin tehokkailla ratkaisuilla saadaan jo tehokkaita ratkaisuja aikaiseksi. Tekniikka on muuten täysin identtinen sähköautojen akkujen ja sähkömoottorin osalta. Sähköveneillä on myös omat kilpailunsa, joten tältä osin ollaan jopa sähköautoilua edellä. Miksei siis myös yltiöäänekkäille vesiskoottereille voisi kehittää hiljaisen sähköisen version? Siis ihan kunnollisen, eikä mitään puhallettavaa. Siinä missä Elcat oli lupaava suomalainen sähköautoja konvertoinut firma, niin joku Electric Ocean voisi olla sähkövesiskootterien konvertoija?

Mönkijöitä on arvosteltu niiden äänekkyyden lisäksi myös kokoonsa verrattuna suhteettomista päästöistä. Sähköistämisestä on etua ainakin näihin vaivoihin, tosin eroosiovaikutuksista ei päästäisi eroon. Maailman ensimmäistä sähkömönkijätuotetta Barefoot ATV ollaan parhaillaan kehittämässä ja ensimmäiset 150 pitäisi olla valmiina tänä vuonna. Tällä tietoa kyseinen peli kulkee 50-65 km per lataus ja vääntö on vertailukelpoinen polttomoottoriseen. Tuon luulisi riittävän perus-mönkimiseen. Jos et usko, niin käy katsomassa video1 ja video2. Sähkömönkijän tuottajia ei ole vielä monta, joten eiköhän markkinoille vielä joku mahtuisi? Perusmönkijöitä konvertoimalla pääsisi nopeasti liikkeelle.

Sosiaalinen tilaus olisi näille aivan valtava. Polttomoottorisina kun nämä ovat pärjänneet hyvin Suomen luonto-lehden ”Vuoden turhake” äänestyksissä. Turhaa huviahan tuo monelle vielä sähköistyksen jälkeenkin olisi, mutta ainakaan ei tarvitsisi kitua asiaa harrastamattomien murhaavan katseen alla. Toisaalta taas jos ”se juttu” onkin juuri se möykkä…

Advertisements

Yksi vastaus to “Sähkövesiskootterit ja -mönkijät”

  1. Melissa said

    Thank you for writing about us! Best regards, Melissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: