Onko suomalaisten sähköauton ostovalmius yhtä kuin ympäristötekovalmius?

marraskuu 18, 2008


Fortum teetti oheisen kyselytutkimuksen suomalaisten sähköautoihin liittyvistä uskomuksista ja tiedoista. Tähän viitattiin ohimennen huomattavasti merkittävämmän Vantaa-Fortum sähköautojen latausinfran rakentamisuutisen ohessa, joten en huomannut oikein kunnolla siihen tarttua. Kunnes se tuli uudestaan vastaan.

fortum-kyselySyys-lokakuussa tehtyyn kyselyyn osallistui 1266 vastaajaa, joka on edustava otos suomalaisista. Keskeisin havainto oli, että 75 % vastaajista ”on sitä mieltä, että sähköautoilulla voidaan vaikuttaa päästöjen ja energiankulutuksen vähentämiseen ja sitä kautta ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.” Tämä on minusta suhteellisen korkea prosenttiluku, ottaen huomioon kuinka vähän sähköautoista on tietoa ollut saatavilla. Puhumattakaan, että muutamaa kymmentä Sähköautot -Nyt! hankkeen aktiivia lukuunottamatta suomalaisilla ei ole mitään käytännön kokemusta sähköautoista. Lisätietoakin sähköautoista ihmiset tuntuivat janoavan, kun n. kolmannes vastaajista koki saavansa tarpeeksi tietoa sähköautoista. Erityisesti tietoa kaivattiin hintakehityksestä, hinta/hyöty-suhteesta ja ”kaikesta mahdollisesta” l. perustietoja uupuu. Oheisen kuvan mukaista tiedottamista sähköautoista siis kaivataan, eikä ihan heti tule mieleen mikä taho tästä huolehtisi. Ellei se sitten ole Sähköautot -Nyt! yhteisö, mutta eCorollan luomispaineet ajanevat tällaisten tarpeiden tyydyttämisen edelle. Silti myöhemmin ko. hanketta vuosien perästä arvioitaessa sen keskeiseksi ansioksi voi nousta sen kyky kasvattaa ihmisiä sähköautoiluun. eCorollan kehittäminen on hyvä kehikko, mutta valtaosalle sähköauton hankkijoista ovat sähköautoiluun liittyvät käytännön kysymykset (mm. hinta, ajokapasiteetti eri olosuhteissa) eCorollan rakentamiseen liittyviä teknisiä yksityiskohtia kiintoisampia.

Lue lisää –>

Fortumin kyselyn vastaajista 12 % on miettinyt sähköauton hankintaa viimeisen vuoden ajan, mikä on minulle yhtä ällistyttävää edellä mainittujen syiden lisäksi myös siksi ettei viimeisen vuoden aikana ole ollut sähköautoja saatavilla. 🙂 Vertailuna taas Sähköautot -Nyt! kyselyn 30.6.2008 aineistossa murskaava enemmistö olisi jo valmis vähintään harkitsemaan sähköauton hankkimista seuraavan 2 vuoden aikana. Suunta sähköauton ostovalmiuden kehityksen osalta näyttäisi siis selvältä. Fortumin kyselyssä suurin hankinnan este lopuille (39 % niistä, jotka eivät olleet harkinneet hankintaa) oli sähköauton hinta. Tätä seurasi latauksella päästävän matkan riittävyys (17 %) ja latausverkon kattavuus (11 %). Vahvistaa siis omaa näkemystäni siitä, että sähköautojen tulee olla ensi vaiheessaan sopivan edullisia ja suhteessa niiden kapeampiin ominaisuuksiin. Tätä totuutta voidaan sumentaa puhumalla salaliittoteorioista, mutta itse näkisin tämän olleen aiemmin keskeisin este autoteollisuudelle päästä sähköautojen alkulanseerauskynnyksen yli. Mutta nyt kynnys on näköjään jo olematon, kaikista potentiaalisimpien autonvalmistajien hintalupausten pyöriessä 20 000 € tontilla. Siis kertauksena: tästä totuudesta ja sähköautoilun perusteista valistaminen osaltaan tulee parantamaan suomalaisten sähköauton ostovalmiutta.

Yhdistän tämän luovasti aiempaan Demos Helsingin tekemään selvitykseen suomalaisten halukkuudesta ilmastotalkoisiin. Tämän mukaan suomalaiset olisivat valmiita ympäristötekoihin, mutta ovat epätietoisia mitä keinoja olisi tehokkainta käyttää. Tehokkuuteen vaikutti myös arvio siitä, uskoivatko myös muiden suomalaisten kantavan kortensa kekoon ja tekevän vastaavan ratkaisun. Eli mistä kannattaisi lähteä liikkeelle? Vaikuttaisi siltä, että ainakin 3/4 suomalaisista saattaisi helposti lähteä liikkeelle sähköautoista. Siis kunhan ne ensin olisivat kaikkien saatavilla. Tämän jälkeen tulisi vain tuoda ihmisten tietoon se, että suomalaiset ovat kollektiivisesti tietoisia sähköautolla aikaan saatavista ympäristövaikutuksista ja myös (kollektiivisesti) valmiita vaihtamaan sähköautoihin. Siitä se lumipallo lähtisi sitten kierimään.

On selvää, ettei kaiken ratkaisevaa hopealuotia ole vaan kyse on kokoelmasta monia pieniä tekoja. Silti itse olen edelleen sen kannalla, että autoilevat ihmiset tekisivät suurimmat päästövähennyksensä siirtymällä sähköautoihin. Kuten asiaa tuolla aiemmin VTT:n Suomen päästögrafiikkaan nojautuen pyörittelin. Tämä on Suomen valtionkin kannalta tapa sieltä kätevimmästä päästä saavuttaa EU:n päästötavoiteraamit: olisikohan jo vihdoin aika tukea sähköautoilua? Ja samantien muutenkin kuin kosmeettisesti käyttövoimaveron poistolla (joka on itseasiassa sähköautojen kohdalla muutenkin perusteeton). Mallia saisi ottaa vaikka Tanskasta: siellähän sähköautobuumi on varmistettu, kun sähköautojen kilpailuetu on varmistettu vapauttamalla ne kokonaan autoverosta. Tosin niin kauan kuin vitkutellaan jo kaikista periaatteellisimman asian, kuten käyttövoimaveron poiston kanssa, ei mitään tuntuvaakaan tukea saada. Jokohan siis pitäisi aiemmat istuvan hallituksen pääministerin suulla annetut lupaukset kuitata tarkkaan ajoitettuina höpö-höpö-vaalipuheina? Edelleen toivoisi vihreidenkin piristyvän vaihtoehdottomuuden politiikastaan ja näkemään yksityisautoilun uudet tuulet mieluummin keinoarsenaalia täydentävänä mahdollisuutena kuin uhkana massaliikenteen edistämiselle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: